K\K 003
TEMPLE OF TIERMES "Psychotropic Substances" LP

"Temple of Tiermes is a duo from Finland, presenting here their first (I think) full length album on a thick vinyl 12" released by Kaos Kontrol and coming with a booklet containing several black and white photos made to illustrate these three tracks. Temple of Tiermes' music is an arhythmic, dark and noisy version of industrial. This is very soundscape-based, but is too heavy to be ambient. Distorted "wind" blows over several waves of drones and soft noise, as very distant beats can be heard. The result is an interesting atmosphere of death industrial, more or less typical from such a music coming from Scandinavia (everybody will think of some of the early Cold Meat Industry releases here). The three tracks are rather similar ("Cauac", the only track on the first side, is a bit more rhythmic, though) but I've been well impressed by the whole thing, that sounds coherent and well done. Not totally electronic minded, "Psychotropic Substances" seem to have been played with other, accoustic, sources, and has some nice sonorities. The main problem of this LP might be the lack of change in the tracks themselves, but the range of sonorities used is interesting, and you don't get bored by Temple of Tiermes. Overall, and even though the production and recording might not be perfect, here is an good surprise that should please fans of dark industrial soundscape, Scandinavian style."
(Recycle Your Ears)

"Pitkästä aikaa tuotos joka on julkaistu vain ja ainoastaan vinyyli LP:nä. Kotimainen TOT on erikoistunut enemmän tai vähemmän pääkopan sisäisien maailmojen tutkiskeluun ja tämä heijastuu myös laajalti heidän musiikistaan. Tyyliksi on valittu tai ehkäpä oikeammin sanoen muotoutunut ambientin ja voimaelektroniikan välimaastoon sijoittuva maalailu. Levyltä löytyy vain 3 kappaletta, mutta kokonaispituus on silti kolmen (45) vartin luokkaa. A-puolen täyttää yksinään piisi "Cauac" joka tarjoilee varsin kylmiä ja kolkkoja äänimaailmoja. Eikä juurikaan väläyttele auringonvaloa kuulijoilleen. Levyn mukana tuleva infovihko sisältää tunnelmaan sopivia mustavalkoisia (taide) valokuvia. Kääntöpuolen aloittava 12 minuuttinen "Lamat" jatkaa siitä mihin lyhyt hengähdystauko puolenvaihdon aikana eli lisää ahdistuneita tunteita painostavasti etenevällä tahdilla. Kiireet on unohdettava tätä levyä kuunnellessa tai kyllästyminen iskee jo alkuvaiheessa. Ei joka mielentilan levy vaan 'musiikkia' pimenevien iltojen seuraksi. Loppusuora häämöttää. Levyn päättävä "Ahau Kines" (Mistä nuo nimet on oikein revitty?) omaa eniten psykedeelisiä vaikutteita ja on samalla levyn pirtein kappale, mikäli moinen ilmaus on tässä tapauksessa mahdollinen. "Psychotropic Substances" ei siis pyri piristämään kuuntelijaa iloisten sävelkulkujen kera, vaan päinvastoin vaikutus saattaakin olla aivan toisenlainen. Levyä on sitten painettu rajoitettu määrä, joten suositeltavaa tiedustella saatavuutta ennen tilausta."
(Sue)

"Tumma särö. Siinä teille Temple of Tiermesin soundi. Kolme pitkää kappaletta, toistoa, toistoa, toistoa ja toistoa. Ei silmitöntä särömyrskyä, vaan maltillista tunnelmointia, tosin erittäin raa'oilla soundeilla. Valitkaa seinästä suosikkipisteenne herkeämätöntä tuijotusta varten, sammuttakaa valot ja ottakaa ääni vastaan. Ennen pitkää musiikki luo oman tilansa, ja alkaa elää. Kuuntelusta tulee asteittain yhä syvemmälle ulottuva sukellus erilaisiin äänikerroksiin; leijuvia särökaaria, matalia äänimattoja, teollista rytmiä, huminoita. Tasaisen äänivyörytyksen keskellä kappaleet kehittyvät verkkaisesti koko ajan, vaikka etenemistä ei huomaisikaan, huomaat lopulta kappaleen päättyneen eri paikassa kuin mistä se oli alkanut. Ehdoton yölevy."
(Toinen Vaihtoehto)

back to releases

K\K 004
STROM.ec "Glass Cage" 7"

"The ep of red heavy vinyl featured 3 tracks from this newcomer, belonging to the new Finnish power electronics generation. Their mechanical loops construct the basis of their assaults, covered by usual distorted vocals. Compare to their excellent CD on Freak Animal I was a bit deceived, especially by vocal effects. But I think this is older material, so nothing to really worried about."
(Noiseist)

"Strom.ec are back after their furious debut "Dogs of Total Order" and before the upcoming full length album on Malignant / Black Plagve, with a red vinyl 7" released on the Finnish Kaos Kontrol label. The first track, "In a Glass Cage" is pretty much what I would call the typical sound of the band: dense walls of noises are stomped over by very noisy repetitive patterns, as an aggressive violent voice spits its hate towards the listener. Having its roots in power electronics, this is still more rhythmic than the usual suspects of the genre (Genocide Organ, Sutcliffe Jugend & co.), and fits more with bands like Institut or Eisengrau, on the most violent and confrontational fringe of rhythmic stuff. The second track, "Hypnoosi" is surprising, with its much clearer beat and his "calm" mood, in comparison to the previous song. It still carries some noise, but is more laid back, and feature a voice samples that calmly replace the anger of Strom.ec's vocalist. Finally, "You or Them", on the b side, is a less rhythmic track that builds slowly. It contains deep percussions and a grunting mix of noises, as well as a "I wanna kill somebody" sample. It's maybe the most complex track of the 7", taking the heaviness of "In a Glass Cage", but not the rhythmic aspect. "Glass Cage" is a short but nice 7" that will probably sell out quite quick, since "Dogs of Total Order" has been well received. It's for sure an interesting record, that will even increase the expectations towards the next Strom.ec album."
(Recycle Your Ears)

"Highly acclaimed Finnish project Strom.ec return after their successful debut CD with a vinyl offering of 3 live tracks recorded either in August 1998 or July 2000. With massively chugging power electronic looped rhythms with spiteful and fully distorted vocals bleed into the mix, "In a Glass Cage" is a fantastically punishing and aggressive in manner. Second track "Hypnoosi" sees a diversion away from the pure death industrial/power electronics with a programmed almost techno styled rhythm, however underlying noise and spoken/echoed vocals retain a heavy and intense flavour. Side B contains a lengthy single track "You or Them" is a brooding offering of mid ranged static and distortion. Things do solidify for a minute or two in via looped noise of flame-thrower like intensity. Radio voices are detectable sporadically in-between the looping framework of loud noise (or even louder noise) and for this reason alone this sounds most like it would have been a partly improvised live recording. A worthy item if the CD was to your liking."
(Spectrum Magazine)

"Aiemmin Freak Animalille CD:n tehnyt duo nyt toisella kotimaisella lafkalla, ja taas mennään. "In a Glass Cage", raastavaa ja hienosti rytmitettyä elektronoisea vihaisilla vokaaleilla. Paha pala. "Hypnoosi" voisi olla oma suosikkini levyllä, pumppaava konebiitti, puhesample (?) ja paljon ilmaa leikkaavia säröviiltoja. Yksinkertaisesti helvetin hieno kappale, joka on aika paljon velkaa Throbbing Gristlelle. Pituudesta narinaa: kyllähän tätä kuuntelisi kauemmin kuin 7":n yhdellä puoliskolla on tilaa. Kääntöpuolen "You or Them" ei sitten yllä ihan samanlaisiin korkeuksiin, toki mielenkiintoista ja paikoittain aika painajaismaista, mutta a-puolen kahden iskusävelmän jälkeen hivenen liian staattista. Jatkoa odotellaan ainakin täälläpäin innolla. Levy itsessään ei hirveästi naurattanut, onneksi sitä teki flaijerissa ollut maininta vinyylin väristä; "blood red vinyl". Tota noi, sori Jukka, mutta minusta se on lähempänä sellaista söpöä vaahtokarkin punaista, eh."
(Toinen Vaihtoehto)

back to releases

K\K 006
MNEM "Sediment Thesis" 7"

"This is the first release I heard from this Finnish label Kaos Kontrol and the project Mnem. The label says it to be a little bit more academic than usual, but I'm not sure what they mean with that...however this 15 minutes 7" contains a nice and variated noise structure, more soundscape than noise in my opinion though harsh. Have a taste of this alien sound. Go to www.kaos-kontrol.org for more info. And order."
(Der Deutsch Nepalishe Generalstab)

"This is, to my knowledge, the second 7" by Mnem. Since I never heard "Engrama", the first one (also released on Kaos Kontrol). I discovered this Finnish act with the two "Sediment Thesis" tracks. The music on this 7" is hard to categorize. They are based on a repetition of slightly noisy sounds, tightly bound together with drones in a very soundscapish way. At the same time, this is dark and moody, bearing clearly the mark of Scandinavian industrial, with sounds evolving from machine-like to more organic, and a lot of effect being thrown into the mix. The tones are very cut off and deep, but never get really heavy. The overall impression I got from this 7" was one of a heavy soundscape music, not completely unlike Inade, but in a much lighter and less deep way. The heavy ambient, grinding soundscape music is here, but is treated in a more chaotic, repetitive and yet experimental way. This will take several listenings to grow on you, but Mnem has good chances to seduce a lot of fans of calm but definitely dark industrial. This is a fine drone based disc, whose music is "thick" and encompassing enough to become enjoyable."
(Recycle Your Ears)

"Kaos Kontrolin pienipainoksiset vinyylit osa jotain; Mnem menee hammaslääkäriin, pora pyörii suussa 33 rpm ja mieheen sattuu. Kahden kappaleen verran kuumehouredronea kirskuvalle ratikkamatkalle 7a:lla halki Pasilan kalseiden betonisokkeloiden. Jonkin verran kokeellista noisea, maistuu kuin tuore pulla, tosi hyvältä ja aika usein. Kannet ovat yhtä karheat kuin värittömät. Ja hienot."
(Toinen Vaihtoehto)

"Back to Finland, to a band that can do no wrong and from a label that can do no wrong. Mnem are certainly traditionalists, with an instrumentation that has yet to move in to the 1980's, never mind the 21st century. Stockhausen, Watermann, Bremner and Bertie Vogts; you can name check them all but it still won't mean a damn thing... except an interesting back four! Mnem used to sound like early Soviet France, which used to be a pleasure because the Soviet boys went pants... and now they've developed their own sound. I'm going to use the words sonic ambience again and essential. The Mnem releases are coming out on extremely limited runs at the moment so buy now or pay later. Contact Juri for details. He also runs his own tape/CDR label called Negative Foundation who've put out a couple of interesting compilations and I think he's just about to do a Big City Orchestra release. Essential."
(Just Glittering)

"The first 45, "Sediment Thesis" (Kaos Kontrol K/K 006 7"), by those paragons of the contemporary Finnish underground, Mnem, is an excellent piece of sound manipulation that spatters along like like the head of Luca Brazzi rolling around in a big canvas drum. The basic sounds were produced by "analogue gadgets" which were then fed through some old reel to reels, where they were allowed to decompose, shift and rotate. The results are quite beautiful, especially heard in the dark. The first piece consists of undefinable, althrough natural sounding, events. They seem to be happening just over the horizon, but there is some sort of interference inside the listener's brain that keeps them from cohering. The second piece is a bit more clattery, with something that sounds like a metal pig mask trapped inside a spinning wheel cover of a Cadillac sedan pointed straight towards magnetic north. It's a nice, dark, thoroughly winning combination."
(Wire Magazine)

back to releases

K\K 009
MNEM "For Delta Relics" CD

"From the very fine print on this CD I learned that this CD uses 'reel-to-reel tapes rotated recycled looped and manipulated ANALOGICALLY by Mnem', who is probably from Turku, Finland (since it was recorded there). However Mnem is, I don't know; a duo I am told. Also I don't know in what was on the reel-to-reel tapes; sounds they recorded themselves or found sound? Maybe it's not really important to know. In these seven lenghty pieces we find a highly unfocused and undefined music. Mood music for the darker hours and the darker minds. The treated sounds (slowed down in the various speeds reels offer) and looped fragments: they hint to what was called in 80s ambient industrial. Certain works by MB, or works by Maeror Tri and Illusion Of Safety spring to my mind. But to entirely slag this off as a nostalgic copycat, doesn't it to it entirely justice. I liked playing it. There is a fair dose of variation in these pieces Mnem offer, a constant shift to new worlds and territories. Some of Mnem ancestors were certainly more static. Also the fine balance between the ambient side and the industrial side is well kept in here. This CD offers maybe no new insights, but it is well executed."
(Vital Weekly)

"Kotimaisen kokeellisia ja outoja äänimatkoja väkertävän Mnemin ensimmäinen kokopitkä "For Delta Relics" on myös Turkuun muuttaneen Kaos Kontrol-levymerkin ensimmäinen CD-julkaisu. Mnem on tähän asti ehtinyt tehdä joitain pienempiä vinyylijulkaisuja, jotka ovat olleet mielenkiintoista ja erikoista, vaikkakin aika vaikeaa tavaraa. "For Delta Relics" on paljon mukaansatempaavampi ja dynaamisempi mutta helppo se ei kuitenkaan ole, vaan vaatii tietynlaisen keskittyneen olotilan toimiakseen. Tyylillisesti levy on noisen ja ambientin välimaastossa olevaa "konkreettisista" äänistä muodostuvaa todella hämärää äänimaailmaa joka voisi melkein olla sisarteos Wiltin viime vuonna ilmestyneelle upealle "Radio 1940":lle. Erilaiset vanhahtavat koneäänet ovat levyllä keskeinen elementti, herättäen mielikuvia vuosikymmeniä vanhoista tietokoneista ja teknisistä laitteista elämässä omaa elämäänsä, unohdettuna vanhojen tehtaiden varastoihin tai hylättyihin laboratorioihin. Kappaleita on ajoittain hyvinkin vaikea seurata niiden kaoottisissa mutkissa ja käännöksissä mutta ne voivat olla myös hyvin palkitsevia, aikaansaaden käsittämättömiä kuuntelukokemuksia ja paikoitellen musiikki on yllättävänkin helposti avautuvaa. Mnem ei missään nimessä ole kaikkien heiniä, mutta kokeellisemman äänimatkailun ystäville ehdottomasti suositeltava hankinta."
(Kuolleen Musiikin Yhdistys)

"For the past three to four years Mnem have been releasing their highly individual brand of electronic sound on a variety of labels. Compilation appearances on EE Tapes, Freak Animal, Negart (as 1W) and Some Place Else Records, as well as full releases on Negative Foundation, Drone Records and Kaos Kontrol. Mnem are two Finns; Juri from Jyväskylä, and Weno from Turku. Their recordings never feature any "musical" instruments. The sounds are created from effects pedals, microphones and manipulating reel-to-reel tapes. This gives the timeless feel to their work, and puts them a step above the artists (in the same genre) who are using computers, syntho-samplers and (worst of all) laptops. Mnem are no improv' electronic band either. No one take wonders. Time, care and precision are taken over the recordings, and it shows. "For Delta Relics" is this years follow up to "Hypostatic Ground" 7" that Drone Records released. The A-Side of which is pure heavy industrial action, power electronics supreme, the B-Side is more of a sampler for what can be found on this CD. Not an album to put on whilst doing the housework, or sit down and read to. "For Delta Relics" commands attention. Best played loud, it conjures up excellent imagery. Parts of it sound like it was recorded outside, in a field on a particularly windy day, other parts like it was recorded in a vast cavernous empty factory. The machines lying dormant until Mnem entered the building. There are scrapings, rumblings and shiftings all hiding a danger underneath. Alarm bells clatter during "Insula", where as "For Delta Relics" (the final track) is a mammoth mechanical industrial loop. A waking beast and a fine closure. Certainly to be one of the finest releases of the year, no doubt. Essential. What with Grey Park, Strom.ec, Hinageshi Bondage and Tiermes Kaos Kontrol is rapidly becoming one of the best labels on the planet. Available from www.kaos-kontrol.org or Cheeses International. Certainly not HMV!"
(Idwal Fisher)

"First CD for Mnem after a couple of records, also on the Finnish Kaos Kontrol label. Nicely packaged and well mastered, this "For delta relics" is quite a step forward for an act which had until now stayed in the shadows because of limited, vinyl only releases. Noisy, drony, dark in texture: this album seems from the first minutes to go in the same direction as its predecessors, and one wouldn't really have expected anything else. However, as the album unfolds, one has to admit that for once given the possibility to express themselves for more than a few tracks, Mnem display quite an ability to write not varied material and straying relatively far from what one can pigenhole as noisy dark-ambient. Very rich in bassy drones, Mnem's music use this looped low frequencies as a foundation for assemblages made of interesting gritty field recordings ("Ancylus"), low machine-like noises ("For delta relics") and interesting tonal changes ("The late nuance"). Generous in intertwined drones, "For delta relics" is actually a very subtle album containing a good share of details and shades. Probably requiring an active listening, it proves not to be very noisy, and I do believe that the various hissing, changes of pace and gritty reverberations to be heard from time to time are part of the compositions. Reminding me (most of all during its first track) of Yen Pox and Troum's "Mnemonic Induction" CD (both CDs were incidentally designed by the same graphic artist), this album by Mnem carries for a while the same extreme care for interesting and deep drones, and has the same contemplative and ethereal feeling, even though the sounds are sometimes thick and slightly scraping. Something which will appeal more to fans of drones than to noise freaks, "For delta relics" is a CD which struck a nice chord for me. Well written, various, and not falling into any clichés of this genre (for example not pretending to be dark or aggressive), it is a well balanced, enjoyable first full length album, and one of the "darkish drones" CD I enjoyed listening to the most recently."
(Recycle Your Ears)

"Tekstuuriltaan tummaa sykettä tarjoava Mnem irrottaa suhteellisen detaljoitua ja muotoiltua tasojen eroavaisuuksia ensimmäisellä pitkäsoitollaan. Suomalaisen Kaos Kontrolin 500 kipaleen rajoitettu painos on visuaaliselta puoleltaan hieno pakkaus, joka itsessään kuvaa mainiosti levyn musiikillista symmetriaa. Pinnaltaan alhaisia frekvenssejä raapustava perusta nostattaa aktiivisen kuuntelun jälkeen esiin mielenkiintoisia minimaalisia korostuksia. Hillitysti tahditettu kokeilun luonne, on toteutettu survomalla hiekkaa koneistoon, jonka hektinen ääninäyttely sykäyttää paikoittain esiin maallisia teknisten laitteiden hälyääniä. Tunnelma on virkistävää viihdettä korvalle, vaikka pidemmän päälle masentava ilmaisu antaa tilaa keskittymiseen. Silti helposti omaksuttavissa keskittyneelle ja havaitsevalle korvalle, mutta muuten äänimaiseman matkassa voi olla vaikea pysyä hereillä. Traditionaalinen, vaikkei perinteiseen kaavaan rakennettu kokonaisuus, jossa äänenpaino liikkuu pitkin tärykalvon käytävää."
(Inferno Magazine)

"If last week we reviewed one of the most heavily elaborated CDs of 2002 with the last Gruntsplatter, this week is the turn for one that will be for sure between the most elaborated albums of 2003: Mnem’s ‘For Delta Relics’. And if with the Strom.ec/Irikarah split we talked about a Finnish classic outfit, Freak Animal, it’s time to focus on its partner in the Degenerate and East Scandinavian Industrial tasks: Kaos Kontrol. But trying to raise the disc I find my first problem since the very beginning: I don’t really know how to define it in terms of genre. Its sound is pretty ambient-oriented, but categorizing it among Lustmord, Amon or Herbst9, even if all of them differ greatly in their approaches, wouldn’t be a wise statement. The seven cuts that form the CD illustrate a cohesive sonority and it’s hard to difference one from each other, but that’s not a bad sign here. This way, the disc provides a feeling of continuation and homogeneity. In fact, maybe this is related to the fact that each track is composed of a huge amount of multi-textural recordings disseminated in all along intelligently structured fluidities that sometimes make me think of Electro-Acoustic music, which wouldn’t be a total piece of nonsense as a description after all. Surely, it will help if I enlighten the review revealing that part of the magic in Mnem lies in the employed sources, which have been insistently remarked by the label in these times of laptop vs. stompboxes and the entire old school analogue trend that we’re living nowadays. ‘Reel-to-reel recorders and analog gadgets’ is all the vague info we have, with which is hard to precise the multiplicity of sonorities that you can find here: loops, pulsating basses, gritty layers, reverberated screeches in factory-like environments, and finally, an aseptic result that leaves the listener alone, without explicit references, allowing everyone to draw its own mental image guided just by the pleasure of listening. Terms like ‘granular textures’ or ‘organic sounds’ are indeed too often rather badly employed and abused, but the truth is that this pair of concepts suits ‘For Delta Relics’ perfectly; and the outstanding production, strangely mixed with certain lo-fi feeling, permits those concepts to appear in all their splendour. And not only the sounds, but the compositional task as well is always so organic that sometimes dynamics give the impression of being alive, due to the fact that the apparently monolithic looping structures or static ambiances in some of the pieces evolve with the track following the subtle manner that characterizes the whole; and conversely, even if sometimes there’re more or less dramatic turnarounds in the direction of the pieces, it never leaves them lose their path. Following with a closer dissection, and as I was saying, the tracktitles are precisely aseptic or at least too generic to give a notion of what’s to come. ‘Grey Lictor’ is a quiet atmospheric work with plenty of resonances appearing from within the deep tones. ‘Insula’ has two differentiated parts: one initial murkier and then, around the third minute, an abrupt conglomerate of metal junk inside an environment that I would describe as a water-like echo chamber comes out. Probably that’s no the proper definition nor maybe the real sources, but surely it can provide an approximate idea of how many rich sonorities one can expect to find here. In the end, the piece returns to its origin. In ‘The Late Nuance’ we have some saturated frequencies, but sounding in a non-hurting manner together with highly echoed, sometimes pulsing, feedback. ‘Trilemn’ is full of waves coming and going over a machine-like cadence, whose tempo changes with the track, accelerating and decreasing. ‘Ancylus’ has two sections again, one more calmed and a second one with a coarse quality in a constant addition of sounds. ‘Oryfus’ commences rough with a loop that suddenly disappears arriving at the third minute, and the song turns into a low blend with occasional shrieks, very industrial literally speaking, as the complete CD is. And finally, ‘For Delta Relics’ has a repetitive basis but the rest is full of shady reverberated layers sounding like down pitch-bent field recordings. The basis disappears in the second half of the fourth minute and the recordings take the main role till the end of the album. Surely, because of the constantly referred complexity and dynamism of the work, this is a CD that defies tediousness and invites the listener to play it again and again; and that’s not something you can’t always say of every experimental effort, not even of the most interesting ones. And as a personal statement, I wonder how this CD would have sounded in vinyl format, as it seems the appropriate one for the surrounded atmosphere; nothing too strange taking into account that all the previous titles of the Finnish project were vinyl productions. In a whole, every Noise lover should own a copy of this, even if it can be hardly categorized as remotely crushing or grinding. In its essence this is a demonstration of delight through sound in its purest form, where noise speaks loud for itself and topics like underlying conceptual meanings or images employed as a reference are completely unnecessary. What else can you ask for? A superb design, work of one of the most talented visual artists out there, Stephen O’Malley, completes the pack. Recommended; I can say it louder, not clearer."
(Seküencias de Culto)

"Mnem is of those new Finnish ambient noise projects whose work has done an impressive impact to me since the first encounter w/ his work. After a couple of 7”s and a 10” finally he released his debut cd “For Delta Relics” recently on Kaos Kontrol, a label specializing mostly in hardcore/noise electronics. This time offered 7 pieces using reel to reel tapes to create a haunting atmosphere that brings in mind some really unique ambient noise moments that certainly won’t only do for the die hard ones but also for people who seek beautiful crafted obscure musics."
(Absurd)

"After an impressive 7” release on Drone Records, the Finnish project Mnem delivers a full length CD on the Kaos Kontrol label. This full length album contains a mixture of dark ambient, concrete drones and electronic loops. Bleak and crackling soundscapes that remind me of the earlier works of Daniel Menche give way to distorted analog-electronic loops that seem to be more influenced by the power-electronics of the Grey Wolves. This is the soundtrack to a desolate but urban place, a place in which nature is replaced by machines and waste, where rusty trains move on autopilot and unnamable huge machines crush the earth. Definately Industrial!"
(Funprox)

""Arkaeo" CDr, "Sediment Thesis" & "Hypostatic Ground" 7"s were all great releases that kept me wondering what would come next with Mnem. Brilliant follow-up, this CD is filled with dense & textural experimental ambient noise with occasional electro-acoustic accents, punchy upfront ultrabass vibrations all along, physically effective & powerful, along with background small droning noises & manipulations. One of the most exciting bass works lately. To me exploring territories where few venture & yet another great project from Finland."
(Necrophonie)

back to releases

K\K 010
REUTOFF "ReuTRauM II" 7"

"'ReuTRauM II' is the fifth piece in the ReuTRauM series, Reutoff project aiming to explore different places of their city and deliver 'a sonic guide for a space-soul continuum of Reutov'... The series counts seven 7" and this new part was released on the Finnish label Kaos Kontrol in September, just after the 'ReuTRauM V' on Divine Comedy. As usual, two tracks feature on this 7". 'Moor' on the a-side is a very powerful post industrial track! It begins with oppressive industrial hammerings progressively mixed with electronics, reverb, organic sounds... lamenting choirs, an insane/hysterical female voice that create a fearful atmosphere... An excellent track that definitely features amongst the best of the latest Reutoff compositions. The b-side reveals a calmer track, 'Morn', a dark ambient industrial piece built around drones, loops, echoed sounds... that evoke macabre and soulless pictures... Strange feelings, full of repulsion, misery and abandon, float through the track... All in all, two different but nontheless excellent facets of Reutoff post industrial compositions. All the copies are pressed in a very nice transparent green vinyl and come in a full colour sleeve featuring photos of the area of Reutov explored here… This is a limited edition of 500 copies that are not yet sold out by Kaos Kontrol, so I can still suggest not to miss this item before it becomes an expensive and hard to find record. Highly recommended!"
(Heimdallr)

"Moskovalainen Reutoff tekee ReuTRauM -seiskasarjansa eri osat kunkin eri levy-yhtiölle ja varsin vapaassa järjestyksessä. Nyt vuorossa olevan kakkosen on saanut julkaistavakseen suomalainen Kaos Kontrol, ja hyvä niin sillä kyseessä on teollisuusmusiikin ehdoton merkkitapaus. Levy on yksinkertaisesti sanottuna loistava.
Sen A-puolella oleva "Moor" on upea rauhallinen yhdistelmä yksitasoista melodiaa ja koneellisia osuuksia jotka eivät hyökkää päälle vaan rytmittyvät tyylikkääksi ääniaalloksi. Yhdessä ne muodostavat hyvin harmonisen kokonaisuuden jota rikkoo oikeastaan vain yksi elementti, kappaleen aloittava korkeataajuuksinen sirinä. Sekin tosin rytmitetään mukaan kollaasiin, joka on luokiteltavissa ehkä lähinnä "hitaaksi death industrialiksi ilman sampleja" jos se on pakko laittaa johonkin kategoriaan. B-puolen täyttävä "Morn" on vielä monta kertaa parempi. Se on hyvin painostava ja synkkä, ja sitä hallitsevat kaksi rytmiä, yksi hyvin hidas ja raskas, ja toinen lyhytkestoisempi ja orgaanisempi. Mukana on myös harvaan rytmitettyä pulputtavaa koneääntä ja hiljaista sireenin kaltaista ulinaa. Lopputulos on käsittämättömän hieno. En muista yhdenkään industrialin piiriin laskettavan teoksen siepanneen minua yhtä tehokkaasti valtaansa heti ensi kuulemalta. Ette halua päästää tätä ohitsenne. Hankkikaa heti ennen kuin loppuu."
(Kuolleen Musiikin Yhdistys)

back to releases

K\K 011
OPERATION CLEANSWEEP "Deathcount" 7"

"Harvakseen julkaisevan saksalaisen Operation Cleansweepin uusia levyjä voidaan kai pitää jonkin asteisina tapauksina. Kahden aiemman levynsä myötä paikkansa lunastaneen yhtyeen uusin tuotos on "Deathcount" -nimeä kantava neljän biisin single, jonka on Operation Cleansweepin kaksi aiempaa levyä julkaiseen Tesco Organisationin sijaan tuonut markkinoille suomalainen, nyttemmin myös turkulaistunut Kaos Kontrol. "Operation Cleansweep Receiving Center" on ensimmäinen kappale ja samalla hieman yllättävä, koska sen taustalla on syntikoilla tehty sävelkulku, minkälaisia yhtyeen aiemmilla tuotoksilla ei ole juurikaan kuultu. Nimibiisi "Deathcount", joka on kuuleman mukaan bändin ensimmäinen koskaan tekemä kappale, on enemmän yhtyeen aiemman tyylin mukaista materiaalia. Kappaleeseen tuntuu kiteytyvän aiemmilta "Powerhungry" ja "Jerusalem"-levyiltä tuttu soundi, sillä "Deathcount" koostuu juuri sellaisesta analogisilla syntetisaattoreilla rakennetusta iskevästä taustasta ja muutamasta satunnaisesti toistuvasta voimakkaammasta iskusta, mikä on muodostunut Operation Cleansweepin tavaramerkiksi. Toisen puolen aloittaa singlen ehkäpä rauhallisin kappale "Brighter Than God", jonka pääelementtinä on kaiuttimesta toiseen kiertävä matala ääni ja hyvin alas miksattu puhesample. Agressiivista huutoa sisältävä "Novis Orbis Terrarium" on jälleen sitä taattua Operation Cleansweepia, jonka vaikutteet löytyvät Genocide Organin ja Anenzephalian suunnalta. Tiivistäen voidaan kai sanoa, että eroa aiempaan on ainakin edellisiltä julkaisuilta tuttujen puhesamplejen vähäisyys sekä hieman rosoisempi yleissoundi. Mutta tästä huolimatta eikä mitään suurempaa muutosta ole havaittavissa ja musiikin tunnistaa heti Operation Cleansweepiksi. Kaiken kaikkiaan erinomainen julkaisu ja hieno lisä niin bändin kuin levy-yhtiönkin katalogiin. Pflichtkauf!"
(Kuolleen Musiikin Yhdistys)

"Not a so prolific act, Operation Cleansweep always had a very distinct, immediately recognizable sound of their own from first record, "Powerhungry" LP on Tesco, which is a classic. Anecdotal, but I still wonder today how many people noticed there's W.S. Burroughs "Tower Open Fire" featured in this record. O.C. created some kind of a standard in heavy electronics. They follow the same path on this EP, but with a more "death-industrial" touch, mutating along lines of earlier BDN sometimes, or the track opening Anenzephalia's Swedish live CD on Death Factory, C.M.I. sub-label. Introducing a new, almost prophetic, dimension as heard in opening "Operation Cleansweep Receiving Center": the massive stomping is kept behind, irradiant flux of somber frequencies, background bulldozer bass, the novelty being a repeated arctic shiny droning simple melody crowning the thing. Pulsating a mud of microcrisps with whipping electrons & a discreet reminiscence of arctic shine in following "Deathcount". Immersing in a morbid, deadly swamp in less structured "Brighter than God" opening side B. Then "Novis Orbis Terrarum" finishes us with buried & blurred distorted vocals, buzzing stormy pounding, spectroscope modulated big bass, scintillating high-pitched frequencies, for a piece of noisier than "average" O.C. I like the sparse & judicious use of subaudible, camouflaged vocals & voice samples statements. Issued at the same time as a Reutoff 7", second in the "ReuTRauM" series, this marks a new step in the evolution of Kaos Kontrol label.
(Necrophonie)

back to releases

K\K 012
I.CORAX "Spectral Metabolism" CD

"Tämä I.Coraxin ensimäinen CD-formaatissa julkaistu albumi on tosiasiassa valmistunut 2002, ja sisältää koottua materiaalia sitä edeltäviltä nejältä vuodelta. Eli heti alkuun on mainittava ettei sen sisältö ole lähelläkään sitä uskomatonta tasoa johon I.Corax on ehtinyt kehittymään niiden vuosien aikana kun tämä levy odotteli Kaos Kontrolin jonossa julkaisuun tarvittuja olosuhteita. Siksi on oikeudenmukaista arvostella "Spectral Metabolism" myös itsenäisenä teoksena synkän ambientin kentässä - jolloin tosin joutuu heti toteamaan että se on massaan verrattuna yhä oikein hieno levy. Alussa huomio kiintyy lähinnä upeaan kaikuun (joka pysyy läsnä loppuun asti) sekä siihen, miten mukana on jo paljon niitä outoja pääliääniä jotka myöhemmin ovat muotoutuneet yhtyeen tavaramerkiksi. Albumi ikään kuin jakautuu komeen pääjaksoon, joista toinen vaihe käynnistyy neljännen raidan kohdalla. Silloin hillittyyn maisemaaan ilmestyy pientä, hidasta sykettä ja äänikuvioiden etäisyys kuulijasta tuntuu siirtyvän tyylikkäällä tavalla kauemmas. Viides ottaa hieman takapakkia, ja on karuudessaan selvästi albumin heikoin osio. Kuudes kappale aloittaa viimeisen, kaikkein vahvimman osion. Siinä itsessään on hämmentävän paljon hälyisyyttä, tunnistettavan voimakasta rytmiä ja kierot taustavokaalit - kaikki vain välillä läsnä, välillä poissa. Lyhyehkö seiska on jälleen karumpi, mutta toimii hienosti siitä huolimatta. Kahdeksikossa häly palaa jälleen, on kuin joku soittaisi noiseambienssikerrosta "Cadaver Pulse":jen tyylisen materiaalin päällä. Tematiikka jatkuu hienolla kymmenminuuttisella päätösraidalla, tosin ilman yhtä suurta kohinaa. "Spectral Metabolismilla" on läsnä se vahva omaperäisyys joka leimaa koko Blue Sector/Aural Hypnox -kollektiivin tuotantoa. Kaikki syntyvät assosiaatiot viittaavat vain artistien omaan tuotantoon, eivät muiden musiikkiin. Samoin äänimaailma on tunnistettavasti saman yhtyeen luomusta kuin myöhemmät albumit, vaikka onkin hiukan hälyisämpi. Materiaali on (varsin yllättäen) paljon monimutkaisempaa kuin vuonna 2002 taltioidulla "Kuilu"-livellä, mutta pysyy silti selvästi paremmin kasassa. Verrattaessa esittäjiensä myöhempään tuotantoon - niin I.Coraxin kuin sooloprojektienkin nimissä tehtyyn - tämä jää kauas taakse. Silti "Spectral Metabolism" on erinomainen levy, ja selkeä osoitus siitä miten näin lahjakkaiden muusikoiden "vanhentunutkin" materiaali hakkaa mennen tullen lähes kaikki tuoreemmatkin kilpakumppaninsa. Suositeltava hankinta, sekä historiallisista että puhtaan sisällöllisistäkin syistä."
(Kuolleen Musiikin Yhdistys)

"I.Corax and its spin-off projects Halo Manash and Zoät-Aon have quickly gained popularity and acclaim in the past year or so. Listening to this cd, I think all that attention is well deserved. On this disc the guys provide 9 tracks/one hour of dark-ish ambient sound collage that consists of an amazing variety of sounds that are both synthetic and organic. Not only the sound world is rich, but also the structures that are built from the sounds are just perfect. The guys know when there's time to change the mood and pace and how to do it, as well as when to throw in some post industrial rhythms. Many of the sounds are distantly familiar, but manipulated into something else, so you can play a fun guessing game trying to figure out what they have originally been. This kind of music is not daily listening for me, but whenever I get the need to put my headphones on and just sink into the sound I don't have to think for long which cd to put in the player. So once again a recording that I like a lot but find difficult to describe. Oh well, there are many things that would become flat if you try to force them into words. Amazing covers, too, just as you should expect from this label."
(Hard and Obscure)

back to releases

-
SINK "The Process" CD

"Kotimainen Sink esittelee "The Process" -debyyttitäysipitkällään oman keitoksensa ambientista, kitaravetoisesta dronesta ja hälyäänistä sekä syntetisaattoreista koostuvista äänimaisemista. Albumi lähteen käyntiin "Weakness (The Process)" -kappaleella, joka koostuu matelevasta drone/doom-kitarasta ja -bassosta, samaa tahtia etenevistä rummuista sekä taustalla kuuluvasta munkkikuoromaisesta laulusta. Jossakin vaiheessa kappale liukuu humisevan, minimalistisen ambientin puolelle kunnes aiemmat elementit tekevät paluun mukanaan roima annos feedbackia. Kappale tuntuu yllättävänkin kompaktilta ollakseen kuitenkin päälle 11 minuuttia pitkä.
Kakkoskappale "Ascension" yhdistelee hieman "The Great Annihilatorin" aikaisen Swansin mieleen tuovaa akustista kitarariffiä, huminaa, kaikua, kaukaista ihmisääntä, suhinaa, luonnollisesti feedbackia sekä yksinkertaista syntetisaattoria ja perkussiota painostavaksi helvetiksi. Loppua kohden myös kirkkaampi sähkökitaramelodia tekee lyhyen esiintymisen.
Seuraavat nelisen kappaletta taas keskittyvät enemmän tai vähemmän musikaaliseen tummaan ambientiin. Kaikenlaiset hälyäänet ja kaiku ovat kuitenkin suuremmassa roolissa kuin mitkään konventionaalisemmat musiikilliset elementit, vaikka nekään eivät jää aina pelkän statistin rooliin. Vaikka ambientimpi tyyli ei nouse aivan yhtä onnistuneeksi kuin julkaisun pari ensimmäistä kappaletta, ovat nekin varsin pitkälle kelvollista materiaalia: esimerkiksi "Receiving Silencen" äänimaisemaa kasvatellaan onnistuneesti mitä pidemmälle kappale etenee. Levyn päättävä "The Silence" taas palaa aloituskappaleen tunnelmiin ja se sulkeekin lievässä outromaisuudessaan albumin loistavasti.
"The Process" ei missään mielessä ole sellainen albumi, jota haluaisi kuunnella useita kertaa putkeen tai välttämättä edes joka päivä. Tunnelman luonti on kuitenkin niin vahvaa, että kun levyn saa ensin laitettua soimaan, onnistuu Sink vetämään kuulijan vastustelematta omaan maailmaansa. Rauhallisessa mielentilassa ja mielellään öisin kuunneltuna "The Process" onkin parhaimmillaan. Oikeastaan on vaikea kuvitella sitä edes kuunneltavan missään muissa olosuhteissa."
(Noise.fi)

"Aina välillä törmää yhtyeisiin, joista ei tiedä onko kyseessä lintu vai kala; tekotaiteellista paskaa vai nerokasta musiikillista löytömatkailua? Sink on juuri sellainen yhtye.
Musiikissa on selkeän musiikillisia elementtejä, siinä määrin että levyä ei voi sanoa ambientiksi äänikollaasiksi, mutta liian paljon myös silkkaa hälyä ja ääniä joiden yhteisvaikutusta on vaikea luonnehtia musiikiksi. Ihmisäänet tuntuvat olevan mukana soittimina, eikä tavallista laulua kuulla juuri lainkaan, vaikka muutamassa biisissä on kansiin asti painetut sanoitukset.
Musiikkia kutsuisin paremman kuvauksen puutteessa aavemaiseksi, joskaan sekään ei anna oikeaa kuvaa läheskään koko albumista vaan enemmänkin pienistä hetkistä sen aikana. Mihinkään kategoriaan en bändiä halua paiskata, koska se ei mielestäni mihinkään niistä sovi. Ehkä kuvaus voisi olla "alternative sonic art", joskaan tuokaan ei kovin luontevalta tunnu.
Soundipuolella bändi on kirkas, selkeä ja paikoitellen myös likainen, tarkoittaen että soittimet on eroteltu selkeästi erikseen, yleistunnelma on erittäin suuri, mutta paikoitellen yksittäinen soitin, useimmiten kitara, saattaa kuulostaa hyvinkin mutapohjasta soitetulta. Kyseessä on kuitenkin selkeästi asia jota on tavoiteltu ja joka tuntuu kokonaisuudessa enimmäkseen toimivalta.
Palaan kysymykseen jonka alussa esitin: tekotaiteellista paskaa vai musiikillista tai soonista tutkimusmatkailua? Vitustako minä tiedän. Menköön tekotaiteellisena tutkimusmatkailuna, mutta itse levyn kuunteleminen voi hyvinkin olla puhdistava kokemus. Levylle pisteitä joko kaksi tai kahdeksan..."
(Imperiumi)

"The Kult Of Nihilow website has this to say about Sink's "The Process": "This is not a sludge record. This is not a drone record. This is not an experimental record." Which is not actually true, since it's actually an awesome mix of all three. More accurately, it's not an average sludge record, or a typical drone record, and isn't like most experimental music, but that's precisely what makes it so appealing.
Sink are from Finland and have shared a split with aQ faves, UK dronelords Marzuraan, and they traffic in a sound that is both crushingly slow, blindingly heavy, as well as mysteriously dark and droney, but just like anything, it's what you do with all that stuff that matters. Anyone can tune down and play an E chord for 10 minutes. But not anyone can make it sound like angels singing.
On their split with Marzuraan, we described their sound as "a swirling, sludgy wall of hissing fuzzed out blackened ultra noise, harsh and horrific", but there's nothing like that here. "The Process" is much more musical, and more measured, for a band who is typically defined as a sludge band, they spend much of their time unfurling dark muted shimmery dronescapes, hushed whispery smears of barely audible thrum. And even when they are dropping some serious sludge, it's not really sludgey, the guitars are thick and corrosive, but glimmering and crystalline, rife with haunting chords, the vocals deep monk like chants. The opener here is the perfect example, it sounds like Tibetan monks fronting a doom band, only the doom is strangely melodic, and hauntingly cinematic. Halfway through the track fades into some dark chiming ambience, all muted and blurred, before the crushing doomic blows begin to rain down again, those vocals returning to underpin everything with their thick rumbling whir (sounding quite a bit like Tuvan throat singing). It's a pity the track is only 11 minutes long. We could have gone for twice that! At least.
The second track is all soaring Sunroof! like streaks of sound and strummed acoustic guitars, sounding like a noisier doomier Kiss The Anus, but all washed out and smeared into bleary shoegazey drifts, reminding us of a way more abstract Nadja or Angelic Process actually.
Strangely enough, almost the whole rest of the record is devoid of any hint of sludge or doom, instead exploring longform guitar drones, super minimal sinewave skree, gentle dreamlike ambience, rumbling cavernous dronemusic, until finally, the not at all appropriately titled final song "The Silence", which is anything but silent, four minutes of murky corrosive drift, but like the opener, rife with mysterious melody, disembodied vocals, glimmering chordal blur, all spread out into a thick sluggish doom-ic haze, that seems to blot out the sun, bathing everything in a burnished blood red glow.
Beautifully packaged in an elaborate fold out sleeve, printed in full color with a little tab to hold it shut. Limited to 1000 copies!"
(Aquarius Records)

"Turmelevaa tuomiota, hellivää helinää, huumaavaa huminaa, hiipivää hidastelua, murskaavaa murinaa, rikottua riivintää sekä kaikkea niiden väliltä edustaa porilaisen Sinkin debyyttialbumi "The Process". Jo aiemmilla hengen tuotoksillaan ("Hexagon" –ep ja Marzuraan-split) Sink–sextetti on osoittanut, että saman otsakkeen alla on oikeinkin hyväksyttävää tehtailla niin perinteistä sludgea, kokeellista dronea kuin primitiivistä noiseakin, eikä "The Process" kalpene tässä suhteessa edeltäjiensä rinnalla lainkaan, päinvastoin, sillä nyt on perinteet viskattu nurkkaan lopullisesti(?) ja sukellettu yhä syvemmälle kokeellisuuden syövereihin.
Albumi vyörähtää käyntiin "Weakness (The Process)" –raidalla, joka kurkkulaulajista koostetun munkkikuoron johdattelemana matelee kohti usvaista ambient-väliosaa vain palatakseen takaisin alun drone-maisemiin yhä väkivaltaisempana. Kakkosraita "Ascension" käynnistyy huojuen, akustisen kitaran ja etäisen huminan ylläpitämänä, kasvaen kuitenkin loppua kohden hypnoottiseksi toistorockiksi à la Magyar Posse from hell.
Ihan kahden ensimmäisen kappaleen tasolle ei enää loppulevyllä ylletä, mutta mistään täyteraidoista on ihan turha "The Processin" yhteydessä puhua; "Deserted" on urkuineen kuin hautajaisten soundtrack, "Receiving Silence" kuulostaa siltä, miltä Pan Sonic kuulostaisi, jos levyttäisi Cold Meat Industrylle, "Resignation" on kuulas ambient-välipala, joka jatkuu suoraan aavemaisen ahdistavaan "Borderzoneen". Prosessin päättää ironisesti nimetty "Silence", jonka musta messu palauttaa kuulijan avausraidan painostaviin tunnelmiin.
Ei kai tässä muuta voi kuin nöyrtyä nerouden edessä ja antaa "The Processille" täydet kymmenen pistettä ja myöntää vielä papukaijamerkin arvoiset kunniamaininnat Kult of Nihilow'lle ja Kaos Kontrolille tämän mestariteoksen julkaisemisesta."
(Lammas Zine)

"This is a dark, heavy, slow, crushing drone CD with some haunting melodies. There are 7 tracks, including 3 instrumentals in 39 minutes. The band is from Finland. The opening track has intense and pure drone out parts and very ethereal vocals. "Ascension" features some acoustic guitar to mix in with the threatening sound that appears that it will lead forward and engulf the track but manages to stay in the background although always threatening. "Deserted" is basically an very effect track of organ drone. IT really sets a special mood as you move into "Receiving Silence". This track is very strange at first with some machine sounds and then a very deep bass starts to boil up to the surface and then some intense high pitched sounds filter in and finally what at first sounds like a loop of jets flying by as things get more and more intense. "Resignation" was a slow drone piece. "Borderzone" has some very ethereal human voices again (female) mixed into the rolling drone that makes up the track. "The Silence", ends the CD and really brings back the power, the dark heavy foreboding vibe. Pretty far out stuff."
(Lowcut)

"After their contribution for a split-7" with Marzuraan on Traquedo Records in 2006 Sink returns with their first full-length, that has been released two years later through the Finnish label Kaos Kontrol in co-operation with Kult of Nihilow. Unquestionably this Finnish band has created a noteworthy album that is authentic and full of surprises. The heart of their sound consists of varied sonic experimentations, but they have also the capability to write songs with almost typical structures like the opener 'Weakness (The Process)', where monstrous throat chanting is embedded into hypnotic drone/riff repetition. If you now ask yourself if that has anything in common with Sleep than my answer is: No! It's more as if Skullflower have entered the studio with Huun-Huur-Tu. In the middle of the song Sink focuse on their drone elements and they do it in a very convincing way. The first surprise is the track 'Ascension' that reminds me to Boyd Rice or Death In June with its acoustic guitars and mesmerizing noise loops. 'Deserted' emits whirring organ drones and unfurls a sacral atmosphere. After that song Sink shows their predilection for extensive excursions into experimental territories. 'Receiving Silence' is a wonderful combination of engine-like drones, scraps of a voice, and very few beats on a snare drum. 'Resignation' is connected with 'Borderzone', which sounds as if you would walk through a cursed forest at midnight. There's an fascinating effect of raising and lowering female vocal loops, that could've been taken from a strange dream. Gargantuan vocal chants return before the end of the song and will lead you into the corners of your subconsciousness. 'The Process' is a very suggestive album that will absorb time and space for over thirty minutes. Highly recommended and packaged in a special fold-out full colour carton sleeve."
(Cosmic Lava)

"Finnish: Turkulainen Kaos Kontrol-levymerkki on siirtynyt industrialista enemmän sludgen ja äärihitaan rockin suuntaan. Ehkä suunnanvaihdos on myös oikeutettu, sillä industrial-musiikin julkaisukanavia löytyy maasta tällä hetkellä riittämiin, toisin kuin Kaos Kontrolin alkuaikoina.
Ensimmäinen julkaisu pitkiin aikoihin, Sink-yhtyeen "The Process", liikkuu kuitenkin lahjakkaan omaperäisesti doomin ja dronemusiikin välimaastossa. Tästä nousee luonnollisesti heti esiin ajatus että yhtye kulkee Sunn0))):n suosion helpossa vanavedessä, paitsi että Sink ei kuulosta pätkääkään Sunn0))):lta.
Sinkin ”metalli” kappaleet ovat rehellistä riffittelyä, kalmaisin vokaalein jotka ajoin tuovat mieleen tiibetiläisen munkkilaulun. Droneraidat taas ovat analogisen paksuja ja kolkkoja, tuoden mieleen vanhoja death industrial-klassikoita enemmän liettualaisen Doniksen uskottavan harmaat äänimaisemat. Ainoa heikompi osuus on turhan itsetarkoitukselliseen kokeellisuuteen heittäytyvä "Receiving Silence" levyn keskellä.
Todella onnistunut ja uraauurtava levy joka ansaitsee suurempaa huomiota maailmalla.
English: The label Kaos Kontrol has moved on from a pure industrial background more towards sludge and ultra-slow rock. The change of course is justified, as there are plenty of industrial labels in the country at the moment, unlike the early days of Kaos Kontrol. Surprisingly, the first new release on Kaos Kontrol in a long time, "The Process" by Finnish Sink, is an original crossover between doom metal and drone music. Naturally, the first thought is that Sink are following in the wake of Sunn0)))´s popularity – except they don´t sound anything like Sunn0))).
Sink´s “metal” tracks have rhythm, riffs and gloomy vocals that some times remind me of Tibetan chants. Their drone tracks again are beautifully thick and morbid, bringing to mind Donis´ beautifully grey soundscapes more than old death industrial classics. The only weaker moment is the overly experimental "Receiving the Silence" in the middle of the album.
A brilliant and pioneering record, deserving of greater attention."
(Kuolleen Musiikin Yhdistys)

back to releases

K\K 013
HEBOSAGIL "Colossal" CD

"Armed with ruthless determination, nihilistic wit and a bunch of super-sludgy gargantuan grooves, Hebosagil is up to set the world in flames.
Around these parts we tend to quote press statements/torrent of words to point fingers and piss reality based A.I.D.S all over them. Or simply because we cannot think up a proper intro, as is the case here. I still piss on you, but this time not the assertion, a snappy snippet, believe it or not, giving you, the potential listener, a rather excellent impression of what to expect.
Quite impressive, I know, and likewise so is the fact that “Colossal” is named so for a reason, a title not pulled out of an ass for a change. At first, however, that being before I adjusted the bass, it was all too colossal, coming across as a distorted mess made for the sake of melting amps and setting speakers on fire.
A bit of fiddling and a couple of listens later and I have more or less fallen in love with the album and its massive grooves interlaced with tons of filth and desperation. It’s a downright ugly platter, this much thanks to a lo-fi and screeching but utterly punch-y production, one which the band use to its fullest, hammering home their message of doom and destruction with utter conviction. And the vocalist, well, he sounds fucked up alright, like he is tearing his face off while screaming bile, hate and frustration all over the place. Put simple, he is a perfect match.
I wholeheartedly recommend “Colossal” to those into sludge and heavy filth, and only them, as I believe it takes a trained ear to appreciate the oppressive and churning nature of this band."
(Global Domination)

"Möyryävämmän ilmaisun kentällä on viime aikoina alkanut tapahtua toden teolla myös Suomessa. Marginaalisesta ilmiöstä on totta vie edelleenkin kyse, mutta viime vuodesta lähtien on tasaiseen tahtiin tippunut piinkovia julkaisuja niin äärimmäisemmän alaäänilaahauksen kuin doomia menevämmänkin rymistelyn piirissä. Fleshpressin viimesyksyisen, monumentaalisen "Pillarsin" jälkeen niin Paganus ja Total Devastation kuin Sink ja Heremkin ovat pukanneet ilmoille uudet albumit. Nyt debytoi puolestaan Oulun suunnassa operoiva Hebosagil.
Viimevuotisen loistavan omakustanne-EP "Cosmicin" jälkeen tämän viisikon tulevia edesottamuksia on odotettu innolla. Hebosagilin ehdottomia vahvuuksia on muhkean jyräävä ja samalla napakka rämistelysoundi. Harvalla on pokkaa pistää näin härskisti överiksi tuotannossa. Sen lisäksi olin mieltänyt yhtyeen myös tyylillisesti hallitun revitteleväksi tapaukseksi. Tämän suhteen joutuu ikävä kyllä hieman pettymään, sillä "Colossalilla" yhtye yllättää olemalla aikaisempaa tasapaksu.
Yhtyeen High On Fire/Electric Wizard -vaikutteinen, pääosin hitaammissa tempoissa vellova jylhä junnaus on suunnattoman vaikuttavaa pelkästään äänitekstuurin puolella, mutta itse kappaleet tukeutuvat ohkaisiin aihioihin. Moni biisi sysätään mallikkaasti alkuun, mutta liikevoima ei kanna loppuun asti, johtuen paljolti kuningasriffien ja vaihtelevuuden vähyydestä. Poikkeuksena mainittakoon kuudes raita "Cosmic", jossa asiat loksahtavat oikein mainiosti kohdalleen. Muuten kappaleet tapaavat olla perusvarmaa doomin ja sludgen ristisiitosta, joka toimii parhaiten stereoista äärimmilleen luukutettuna.
Kehumisen arvoista on puolestaan viisikon vaivattoman orgaanisesti soljuvaa soitanta. Dynaamisuutta ja nyanssejakin kohdataan kitarasoolojen ja hiljaisempien alhojen muodossa. Ekstaattisia huippuja ja mieleenpainuvia koukkuja taas saisi olla enemmän. Tylsäksi levy ei kyllä missään kohdin äidy, joskin punk- ja death metal -sävyjäkin sisältäneen EP:n rämäpäisyyttä ja vaaran tuntua jää kaipaamaan. Ainoastaan vokaalit räkäisimmillään ja levyn keskivaiheen riuskempi runttaus "River" edustavat tuota rujompaa äänikudetta.
Samoissa sfääreissä liikkuvia yhtyeitä ei Suomessa juuri ole, mutta tuntuisi hassulta antaa Hebosagilille bonusta siitä, etenkin kun tietää yhtyeen kykenevän persoonallisempaankin ulosantiin. Eikä se lopulta ole kiinni omaperäisyydestä. Hebosagil on aivan yhtä kova yhtye kuin ulkomaalaiset esikuvansa, mutta sieltä opitut kuviot eivät vaan ole kierrätetty niin vakuuttavaan muotoon juuri tällä levyllä."
(Noise.fi)

"Nimi on ainakin kohdallaan. Oulun seudulta kotoisin olevan Hebosagilin debyyttilevy on kolossaalinen. Se ruhjoo ja murskaa. "Colossal" on armoton 43-minuuttinen raskautta, raivoa ja nyrjähtäneisyyttä. Se on kuin valtava rupi.
Alagenreilmauksista perillä olevien koodisanoja ovat doom, sludge ja hardcore. Musiikki on ajoittain hyvin hidasta ja raskasta, mutta Hebosagilin otteessa on enemmän rockin rullaavuutta kuin jäykkää metallijunttaa. Laulajan rääkyminen hipoo nautinnollisella tavalla hulluutta.
High On Firen, Eyehategodin tai Entombedin tuotantoa tuntevat saattavat kuulla "Colossalin" äänimaailmassa tuttua, mutta Hebosagil on halunnut viedä alavireisen pörinän vieläkin pitemmälle. Jopa niin pitkälle, että tyylikeino uhkaa kääntyä itseään vastaan. Musiikki muuttuu massiiviseksi mekkalaksi, jos soitosta ei saa soundien vuoksi mitään tolkkua. Useampien kuuntelukertojen jälkeenkin tulee mieleen, että osa tehoista jäi piiloon.
Toisaalta nuorten miesten osoittama ehdottomuus on piristävää. Oma näkemys on löytynyt, eikä siitä livetä.
"Colossalilta" löytyy seitsemän ankaraa mätkäystä, joista parhaat ovat erinomaisia. Synti ja häpeä, jos levy jää meillä ja muualla huomaamatta."
(Kaleva)

"Paganus, Frogskin ja Sink; ensimmäinen puolisko vuodesta 2008 on ollut melkoista ilotulitusta suomalaisen äärimatelun saralla. Kaikki edellä mainitut ovat julkaisseet debyyttialbuminsa tänä vuonna, eikä riemukulkue pysähdy vieläkään, sillä pohjoista hulluutta uhkuva Hebosagil liittyy kesteihin omalla esikoisellaan, joka tottelee vaatimatonta nimeä "Colossal". "Veteraanit" pitäkööt varansa, sillä uusi sukupolvi on nälkäinen, eikä epäröi tappaa.
Thrash metallin tuuttauksella uransa aloittanut oululaiskvintetti jalosti ulosantiaan pikku hiljaa kohti rullaavaa death metallia ja rockaavaa sludgea - syntyi pystyyn kehuttu "Cosmic" -ep (omakustanne, 2007). Se ei kuitenkaan Hebosagilille riittänyt, vaan veri veti kohti yhä synkempiä vesiä; "Colossal" on miltei tyylipuhdas sludge-teos.
Kaikista syvimpään suohon ei Hebosagil vieläkään uppoa, vaan homman nimi on pitkälti keskitempo runttaus à la EyeHateGod ja Sourvein. Ihan näin helpolla ei kuulijaa ja kriitikkoa kuitenkaan päästetä, sillä soppaan on heitelty mausteeksi myös hardcore-pyrähdyksiä ja death 'n roll -juoksutuksia (Entombed, anyone?) sekä tuomion julistamista Electric Wizardin hengessä. Myös Tatu Junnon rikotuissa vokaaleissa on jotain tuttua – kuvitelkaa Jus Oborn, Mike Wiliams ja T-Roy Medlin rääkymässä yhteisen säröpedaalin läpi, huh.
Hikisen ylipainoisia ja säröpedaalin väkisin makaamia riffejä, yhtäaikaisesti kiveksille ja päähän potkivaa rummun taontaa sekä kylmäkiskoisen murhaavaa vokalisointia. Raskasta moukarointia ja kolossaalisen painavaa äänimaisemaa on siis luvassa vajaan kolmen vartin ja seitsemän raidan ajan. Jos ruostunut leipäveitsi, paineilmapora ja puskutraktori päätyisivät vällyjen väliin peuhaamaan, se kuulostaisi jokseenkin samalta kuin "Colossal"."
(Lammas Zine)

"Miten nuorista veikkosista lähteekin näin rumaa mörssäystä? Hebosagil on "Colossal"-debyytillään hätkähdyttävän valmiin kuuloinen, mutta onhan yhtyeellä toisaalta vuosien pohjatyö takanaan.
Kuultuani ennakkoon puheita "Cosmic"-EP:llä (2007) vakuuttaneen death metal -poljennon vähenemisestä, aloin epäillä, iskisikö hidastempoisempi Hebosagil yhtä raivokkaasti. Turhia olivat epäilykseni. "Colossal" ei ehkä tartu kuulijaansa ensipyöräytyksellä, mutta jo toisella kierroksella tarttuvat riffit alkavat jurnuttaa pääkopassa. Vaikka vauhdista onkin tingitty, ei kyse ole mistään Khanate-taajuuksilla raahautumisesta. Enemmänkin mieleen tulee Eyehategodin keskitempoisempi tarjonta, vaikkei yhteyttä New Orleansin äpäriin kovin selkeäksi voikaan kutsua. Silti, Tatu Junnon avatessa sanaisen arkkunsa aloitusbiisi "Big Sunissa" ei voi välttyä kuulemasta Mike D. Williamsin julistuksen vaikutusta. Muutamista riffeistä paistaa Sourveinin kolkkous. Ja vaikka death metal onkin vähemmistössä, tuovat hiljaisemmat riipimiset mieleen Autopsyn "Mental Funeralin" vastaavat. Kerrassaan härskisti pärisevä soundimaailma on levyn kruunu.
Suomalaishidastelijat näyttävät innostuneen jylhistä levynnimistä. "Colossalin" ohella tästä on osoituksena Fleshpressin viimevuotinen "Pillars". Mitä seuraavaksi? Frogskinin "Gigantic"? Loisen "Jumalatoon"?"
(Sue)

"Isoja riffejä, sludgen moukarointia, doomin pysäyttämätöntä etenemistä, turhautumia, vihaa, väkivaltaisia pyrähdyksiä ja pelottavia määriä patoutunutta energiaa. Tästä kaikesta on Hebosagilin debyytti tehty.
Kyseessä ei ole sludge, doom tai mikään -core, mutta kaikkia niitä on mukana. Synkästä ja raskaasta levystä on ehdottomasti kyse, mutta materiaali on vaikea puristaa mihinkään genreen, ainakaan ilman väkivaltaa. Kaikkien em. genrejen ystävät saanevat Hebosagilista jotain irti.
Bändin soundit ovat erittäin likaiset ja suttuiset, myöskään kielisoittimien särössä ei ole säästelty, vaan pörinät ovat väännetty tappiin asti. Laulajan vokalisointi on Eyehategod-tyyppistä vihaista kurkkuhuutoa, joka istuu materiaaliin kuin rautakanki perseeseen. Siis hyvin.
Rummut ovat kuitenkin tämän soundimaailman massiivinen kivijalka, jonka päällä reilu matto murhaavaa kitaraa lepää kuolinkorinoissaan ja vokalisti valaa mätäänsä. Kokonaisuus on vähintäänkin tyly ja kiistämättä jäätävä.
Pohjoisesta Suomesta korahtaa siis aika tavalla, sillä "Colossal" on nimensä veroinen vuodatus, joka etenee paikoitellen Electric Wizardin kompuroimalla ja paikoitellen Griefin viiltelemällä reitillä kohti väistämätöntä tuhoa.
Ranteet ovat vapaat ja terä tylsä - mitä vittua tässä enää odotellaan?!"
(Imperiumi)

"Doom metal on toimittanut 90-luvulta lähtien jos minkälaista äpärää äärimetallin maailmaan erilaisten alagenrejen muodossa. Yksi näistä on viime vuosina varsinkin uudella mantereella suurehkoon suosioon noussut sludge, jota pitäisin niin sanotun post metal-genren, eli neur-isiscoren rujompana isoveljenä. Suomessa genren suosio on tullut hieman jälkijunassa, mutta viime vuosien aikana myös härmäläisten levykauppojen hyllyistä ja nettilistoilta on alkanut löytyä enenevässä määrin jopa hieman pienempien sludge-bändien levyjä, ja ilmeisesti myös ostavaa yleisöä löytyy. Suomalaisia sludge-bändejä, ainakin laadukkaita sellaisia, on kuitenkin toistaiseksi ollut valitettavan vähän. Muutoksen tähän tilanteeseen tuo oululainen Hebosagil esikoispitkäsoitollaan "Colossal".
Hebosagilin tapa toteuttaa musiikillista näkemystään sludgen kautta on erikoinen, jos ei nyt aivan vallankumouksellinen. "Colossalilla" bändi nimittäin kuorii sludgestaan kaiken ylimääräisen jättäen jäljelle pelkän musiikkityylille kuuluvan olemuksen, joka koostuu hitaasti möyrivästä raskaudesta ja likaisesta äänimaailmasta. Toisin sanoen Hebosagil toteuttaa omalla tavallaan filosofiaa ’tee paljon vähästä’ käyttäen pääasiallisina aihioinaan sludgen ydinosasia ja puristaen niistä kaiken irti. Toki yhtye kuorruttaa kakkunsa valikoiduilla vaikutteilla death metallista, grindcoresta ja hardcoresta, mutta tämä lienee nykyään enemmän tavanomaista kuin huomionarvoista. Hebosagilia näkee usein verrattavan rujomman doomin ja sludgen dinosauruksiin, kuten Electric Wizardiin tai Eyehategodiin, mikä on meikäläisestä hieman harhaanjohtavaa. Parempia referenssejä olisivat sellaiset modernit sludge-bändit, kuten Black Cobra ja The Devil and the Sea tai jopa Soilent Green ja The Green Evening Requiem, jotka ovat toki hienostuneempia ja eivät niin äänekkäitä kuin Hebosagil.
Tärkeintä lienee se, että homma toimii kiitettävästi ja välillä jopa erinomaisesti. Yksinkertaisesti tämä johtuu jo siitä, että "Colossal" on helvetillisen raskas ja raaka. Kyseessä ei ole mitkään luunmurskajaiset tai blast-festarit, vaan nimenomaan hidas, uhkaava ja raskas tunnelma, jonka luovat yhteistoiminnallaan syvällä suonsilmäkkeessä rouhivat kitarat ja bassot, painavasti takovat rummut, klaustrofobinen laulusuoritus sekä likaisen säröinen tuotanto. Toiseksi suorituksen laatua parantaa se, että näennäisen yksinkertaisen ulkokuoren alta "Colossalista" löytyy paljon tarttumapintaa ja yksityiskohtia, joiden ansiosta levy vain paranee paranemistaan lukuisten kuuntelukertojen jälkeen. Möyrivien ja hirven lailla groovaavien kitarariffien ja bassokuvioiden lisäksi rieska sisältää nimittäin rauhallisempia väliosia sekä loppusoittoja, nostatuksia sekä laskuja, blues-leadeja ja ties mitä. Parhain esimerkki tästä on kappale "Cosmic", joka edellä mainittujen lisäksi sulkee sisäänsä hienon loppukliimaksin. Jokainen biisi on kuitenkin omanlaisensa hirviö, eikä minkäänlaista tasonnotkahdusta tapahdu koko levyn aikana. Kaikki kappaleet ovat erinomainen osoitus bändin hyvästä sävellystaidosta ja kyvystä luoda muodottomia mutta hiottuja kappalerakenteita.
Soitannollisesti Hebosagilin jälki on vakuuttavaa, vaikka mitään edes virtuoosimaisuuden suuntaista ei "Colossalilla" kuulla. Lahjakkaita ukkoja tässä on kuitenkin kyseessä. Ehkä vaikuttavin yksittäinen suoritus on rumpali Ilpo Heikkisen massiivinen paukutus. Heikkinen on tosin jo lähtenyt bändistä, mutta rumpujen suhteen ei tarvitse olla huolissaan, sillä Pete Miettusessa Hebosagililla on aivan pätevä paikkaaja. Laulaja Tatu Junno ei selvästi ole huutolaulajien eliittiä, mutta efektimassan läpi vedettynä hänen suorituksensa istuu "Colossalille" kuin kliseinen sanonta musiikkiarvosteluun, eli kuin nenä päähän. Harvemmin sitä on aivan pähkinöissään tuotannosta ja miksauksesta, mutta nyt pitää olla, sillä ne ovat teknisenä suoritteena ehkä "Colossalin" henkeäsalpaavimmat yksityiskohdat. Äijänkäppyrät ovat nimittäin tuottaneet ja miksanneet levyn itse, ja jälki on vähintään irstasta, hyvässä mielessä tietenkin. Joka paikka rutisee kitaroita, bassoja ja lauluja myöten niin, että harvemmin tällaista kuulee. C- tai H-vireiset kitarat kuulostavat välillä siltä, että pojat ovat löytäneet vahvistimistaan jonkun uuden asteisen pääteputkisärön, eikä basso jää yhtään heikommaksi. Lopputulos on äänekäs ja vaikuttava.
En millään löydä tästä suurempia valituksen aiheita, joten en viitsi ruveta sellaisia tähän keksimään. "Colossal" on omalla tavallaan täydellinen levy sellaisena, kuin se on. Lisäksi Hebosagilin soundi on selkeästi erilainen kuin amerikkalaisten sludge-bändien, jotka sinänsä ovat pääsääntöisesti aivan loistavia, joten sopii odottaa, että yhdessä esimerkiksi Fleshpressin, Paganuksen ja Loisen kanssa Hebosagilissa itää siemen suomalaiselle sludge-soundille, joka on amerikkalaisia virkaveljiään vielä äänekkäämpi ja painostavampi. Kaikessa täydellisyydessään tämä ei kuitenkaan ole viiden tähden, vaan neljän tähden suoritus, jos vertailukohdaksi otetaan esimerkiksi Mastodonin mestarillinen "Leviathan" tai Black Cobran yhtä vaikuttava "Bestial", jotka ansaitsisivat täyden vitosen. Kolossaalista tämä kuitenkin on."
(Stalkermusic)

"Oh man, if you are into the narco-grooving, filth encrusted sludge metal of bands like Sourvein, Cavity, Eyehategod, Weedeater, and Electric Wizard but always thought that those bands weren't quite noisy enough, then do I have a band that you need to hear. This debut album from the Finnish sludgecore band Hebosagil comes to us from Kaos Kontrol, a Finnish label that in the past has been more known for their excellent industrial/noise releases and the noise zine Degenerate, but over the past few months has released two amazing new CDs from a couple of Finnish sludge bands that I had never heard of before, both of which have completely kicked my ass: Sink (reviewed elsewhere in this weeks update list) and these guys, a five-piece from the northern part of the country who combine slow-moving, pitch black sludgecore with the occasional blast of chaotic crusty thrash and blow the whole sound way the fuck OUT with their distortion knobs cranked all the way to eleven.
Seriously, this is some extremely distorted metal, the whole mix is in the red, and everything from the shrieking murderous vocals to the gargantuan bluesy riffs to the drums are soaked and splattered with distortion. Everything sounds like it's crumbling under the weight of the mix. The seven songs on "Colossal" don't pretty things up one bit, as is apparent from songs titled "Constant Danger", "Summoning", "Primeval Terror", and "Death", and the whole vibe here seems to revolve around demons, death, and total fucking chaos. Slow, pulverizing doom explodes into vicious hardcore thrash, demonic sounding drone/noise loops, wall-rattling tempests of corrosive drone riffs and rapid fire double bass drumming, and rocking, Motorhead-on-quaaludes riff-rage, and in a couple of spots the band pulls back into the shadows to reveal a trippy, psychedelic guitar interlude that slithers in between some of the heaviest moments to lull you into a false sense of peace. It never lasts, though. This is some of the heaviest shit I've heard this month...these guys sound like Sourvein's "Will To Mangle" smashed into the later Electric Wizard stuff and Dis-core thrash, and filtered through about fifty blown speakers. Make that sixty blown speakers. Filth!
Between Sink, Frogskin, Fleshpress, Paganus, Stumm, Loinen and these guys, Finland is turning into THE coolest place on the planet for harsh, adventurous skullcrushing sludge metal.
As awesome as this album is, and as goony as sludge/doom fans are going to go over these guys once they hear 'em, this CD is limited to only 1,000 copies. Awesome."
(Crucial Blast)

"When it comes to films I generally tend to prefer substantial set-up and exposition to near constant car chases and explosions. With music (especially Metal), however, it is much different. When the notes start spilling from my speakers I prefer it to maul me over like a runaway 18-wheeler. A song should come, see, and conquer, you know – veni vidi vici. Call me a lazy listener if you must but when a song consists of nothing more than two or three power chord strums and trudges along at a snails pace then I’m just not interested, end of story. Guess where I’m going with this review...
OK, I’ll give this US act props for creating a hugely bad-ass guitar sound and a very bleak, suffocating atmosphere. These hulking riffs could level small cities with consummate ease, let me tell you. Yep, the album title is very appropriate, as this album just sounds colossal. Why am I still not that thrilled by it then? Hmm, maybe it’s because these seven songs all sound the same – trust me, the first song sounds just like the last and all those in between. The vocals, although fittingly serrated and abrasive, also doesn’t carry any tangible sense of emotion, while all the bass and drums are completely drowned out by the drone of the guitars. They do manage to generate a solid groove here and there (“Constant Danger”), and the occasional solo rocks out in pure 70s fashion (“Big Sun”), but nothing ever really caused me to sit up and take notice. It just trudges along at the same pace and by the fourth track the band had already lost me. Oh, and why on God’s green earth do so many of these songs just stop midway through only to resume a few seconds later?! I still don’t know whether this is some form of anti-piracy technique or whether my copy is faulty.
Look, Doom fans (and Stoner Rock aficionados) will probably find much to enjoy here. It’s raw, messy, and the otherworldly crushing atmosphere they evoke can easily fill a room and give the listener the impression that he/she will be swallowed up at any given second. Atmosphere-wise this thing kills; songwriting-wise this leaves a lot to be desired. It is essentially one song spread out over 43 minutes, with little along the road to help elevate it beyond downright boring. None of these songs have the class of Reverend Bizarre, the melancholy aspect of My Dying Bride, or the utterly creepy vibe of Moss. This is strictly second-rate fare, and I’m not impressed. My love/hare relationship with Doom continues unabated then..."
(Metal Observer)

"Admittedly, for the first half-minute of opener "Big Sun," I thought Hebosagil might be clones of fellow Finns, Swallow the Sun, but once the song got going with Tatu Junno's abrasive vocals and Colossal began to unfold, the music showed itself to be more in line with the likes of Church of Misery, Greenmachine or a more fully-toned Eyehategod. Comprised of seven tracks with speeds ranging from the grindcore-fast centerpiece "River" to the sludge-fueled crawl of closer "Death," the album's only real detriment is that the songs come across too thickly to really distinguish themselves. It sounds nasty, that's for damn sure.
That nasty sound, and because it's so up front and in your face, can easily lead one to think Hebosagil is simplistic, but a closer listen reveals that even though the tones don't change much there is some variety in the music. The vocals, on the other hand, stick to throaty screams. Guitarists Antti Karjalainen and Remi Rousselle don't just bang out riff after riff without thought of transition or structure, but again, a lot of that effort is lost in the morass of noise coming from the speakers. Colossal is not an easy or a friendly listen. The music is harsh in a way that brings to mind modern grind acts like Complete Failure or a more bombastic/mythology-free Lair of the Minotaur.
Colossal's only genuine contemplative moment comes in "Primeval Terror," in the form of a quiet bass-only section of repeated notes from Oskari Kähkönen. Before long the rest of the band joins back in and the melee continues unabated. "Cosmic," which shares its name with a 2007 Hebosagil EP, launches with a rocking groove that leads into more rumbling from (now former) drummer Ilpo Heikkinen and more of Junno's tortured screams. It's not that the album is one-dimensional, but it's as though one dimension is way bigger and obscuring the others. There's some cool stuff going on, but the quite frankly painful sound seems put in place to mask a lack of originality.
And yet, on another day, I might herald this as the real deal, true shit all others are trying to be. I guess it would really depend on your mood as you sit down to listen. Or maybe that's the problem - you shouldn't sit at all while you're listening. Music to stand to? Perhaps. More like music to drag someone out of their car and beat them within an inch of their life to, but standing is at least a start in that direction.
They've got the crushing atmosphere thing down, but there's no real innovation happening here, just some distinction you have to work extra hard to hear. Making the effort might be worth it in the end, however, there's a lot of screamy doom in this world. Part of me really wants to dig into Colossal and part of me is unconvinced the other part doesn't just like anything with a slow riff. You could do worse, but you'll hardly break a sweat doing better either. A true case of meh."
(StonerRock.com)

back to releases